Lauluja laaksojen liepeiltä!

19.04.2013

Musiikkiopiston kuorojen (Sirkuttajat ja Visertäjät) ja HedgeHog -orkesterin yhteinen konsertti Suolahtisalissa 18.4.2013 toi keväisen ja raikkaan tuulahduksen lastenmusiikin maailmasta.

Visertäjien ja Sirkuttajien yhteiskokoonpano soi koko konsertin ajan erittäin mainiosti. Laulamisen riemu ja huolellisesti valmistetun konserttiohjelman tuoma esiintymisvarmuus huokui Suolahtisalin takariville asti. Yhteistyö HedgeHog -orkesterin ja kuoron välillä toimi luontevasti ja balanssi kaikissa kappaleissa oli taidokkaasti toteutettu.

Musiikkiopiston kuoroja luotsaava Ulla Kotamäki on tehnyt merkittävän työn nostaessaan lastenkuoroperinteen musiikkiopistossamme aivan uudelle jalustalle muutaman viime vuoden aikana. 

Lauluja laaksojen liepeiltä -konsertin ohjelma oli kokonaan musiikkiopiston omaa tuotantoa. Osan konsertin lastenlauluista olivat vuosien saatossa kynäilleet oppilaat ja toisen osan musiikkiopiston opettajat. Kappaleiden mehukkaista sovituksista vastasi musiikkiopistomme opettaja ja mm. HedgeHog -orkesteria ohjaava Antti Naskali. Konsertin kotimaisuus- ja paikallisuusaste oli siis sataprosenttinen!

Konsertti taltioitiin ja se julkaistaan aikanaan cd-levyllä. Äänitettä voi tiedustella musiikkiopiston toimistosta.

08.08.2022AKMO:n 34. toimintavuosi alkaa
29.04.2022Nita Linna voittoon harmonikkakilpailussa
28.03.2022Soiva viikko paketissa!
09.01.2022AKMO TIEDOTTAA 9.1.2022
28.10.2021Syyslukukauden kuulumisia
03.09.2021Taas mennään!
04.05.2021Kevätlukukausi on loppusuoralla!
02.11.2020AKMO TIEDOTTAA 2.11.2020
04.09.2020AKMO:n 32. toimintavuosi käyntiin!
07.01.2020Uuden Vuoden kuulumisia
28.03.2019Kevään kynnyksellä!
31.01.2019"With love" -hyväntekeväisyyskonsertti
09.11.2018Syksyn satoa
09.08.2018Alkavan lukuvuoden uutisia!
02.04.2018Kevään kynnyksellä!
07.02.2018Opet liekeissä!
30.11.2017Konsertteja pukkaa!
15.09.2017Esittelyssä musiikkiopiston opettajat!
03.08.2017Lukuvuosi 2017-2018 käynnistyy!
01.06.2017Kansanmusiikkileiri!
15.05.2017Kevätsähinää!
13.03.2017Soivaa viikkoa pukkaa!
01.02.2017 18.00AKMO soi! Lastenkonsertti
22.11.2016Aikamatka onnistuneesti takana!
04.11.2016Aikamatkailua Suolahtisalissa!
08.09.2016Tervetuliaiskurssi Äänekoskella ja Laukaassa!
07.09.2016Akmo nyt Instagramissa!
06.09.2016Raikkaita syyspäiviä!
03.08.2016Lukuvuosi 2016-2017 käynnistyy!
02.06.2016Lukukauden päätös Suolahtisalissa!
02.05.2016Kevätkuhinaa ilmassa!
18.04.2016Musaopisto goes AKMO!
08.04.2016Linkillä Lahteen!
22.02.2016Soiva viikko paketissa!
09.02.2016Soiva Viikko!
15.12.2015Soitinskaba 2015 finaali ratkennut!
09.12.2015Suomalaisen musiikin juhlaa!
09.11.2015Opet lavalla!
14.09.2015Laitetaan hyvä kiertämään!
13.08.2015Ananaspurkkikitarat on viritetty!
01.06.2015Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa!
07.05.2015Soitinskaban puolivälierät alkaneet!
09.04.2015Musiikin puuhaleiri Keski-Suomen opistolla elokuussa 2015!
31.03.2015Koulukonserttien palkinnot arvottu!
28.01.2015Tutti Flutti valtuustosalissa!
20.11.2014Musiikkivitsikilpailu!
18.11.2014SUURIA TUNTEITA SUOLAHTISALISSA!
06.11.2014Kiiltäviä tuliaisia Pärnusta!
21.10.2014Ja koko viikko soi!
19.09.2014Flashmobbailua Soivalla Viikolla!
04.08.2014Lukuvuosi 2014-2015 käynnistyy!
20.05.2014Musiikkiopisto YouTubessa!
23.04.2014Viransijaisuus viulun- ja alttoviulun opetukseen
25.03.2014Äijäenergiaa Mikkosalissa!
11.03.2014HAKUAIKA MUSIIKKIOPISTOON KÄYNNISSÄ!
05.02.2014Helmikuun helmiä!
21.01.2014Opekonsertteja Hankasalmella, Äänekoskella ja Laukaassa!
27.11.2013ALA-KEITELEEN MUSIIKKIOPISTON TULEVAISUUS LAUKAASSA?
13.11.2013RIVER FLOWS IN MUSIC -konsertit!
25.09.2013Musakirppis Äänekoskella ja Laukaassa!
02.08.2013Sari is back!
10.05.2013HELOU!
02.05.2013Salaisuuksia ja mummon mopoja Suolahtisalissa!
19.04.2013Lauluja laaksojen liepeiltä!
15.03.2013Salsan pyörteissä Suolahtisalissa!
13.02.2013Juha "Watt" Vainion sävelmiä painotalolla!
18.01.2013Laulajat ja HedgeHog jälleen yhdessä!
02.11.2012Laulu soi Kuopiossa!
24.10.2012Huppareita ja pipoja!
18.10.2012Nuottikirppis musiikkiopistolla!
25.09.2012Osallistu nimikilpailuun!
05.09.2012Tervetuloa vanhempaintoimikuntaan!
15.05.2012Maailmanmusiikki DVD ilmestynyt!
30.03.2012Menopaluu maailman ympäri!
07.03.2012Maailmanmusiikkia S'il vous plaît!
10.01.2012Etsintäkuulutus!
14.12.2011Faaraon kissoja ja revontulia!
19.09.2011Filharmoninen Saha & Pumppu napapiirillä!
07.09.2011Avoimien ovien päivä!
29.08.2011Langaton verkko musiikkiopistolla!
02.05.2011Sirkustunnelmaa Suolahtisalissa!
26.01.2011Reissumiehen lauluja Uuraisilla ja Äänekoskella!
14.12.2010Joulu on tullut!
19.11.2010Elokuvamusiikin lumoa Suolahtisalissa!
03.11.2010Across The Stars - konserttikiertue starttaa!
08.09.2010Syksyistä romantiikkaa ilmassa!
11.05.2010ABBAA PAINOTALOLLA!
25.04.2010Avaruusseikkailu Suolahtisalissa!
12.03.2010Rautavaara -konsertti uusitaan maaliskuussa!
15.02.2010Rautavaaran taikaa valtuustosalissa!
18.11.2009Elokuvamusiikin konsertti Suolahtisalissa
29.10.2009Kirjastossa kummittelee?
07.08.2009KUVA-ALBUMI JA KESKUSTELUPALSTA ILMESTYNEET!!!
21.04.2009Trumpettikoplan sordiinopaja!
07.04.2009Merirosvoilua Suolahtisalissa!
30.03.2009Tutti Flutti!
26.01.2009Vänä Goes Waits - nyt Suolahtisalissa!
19.01.2009Annikka Wahrmann -konsertti!
06.11.200820 -vuotisjuhlakonserttihuumaa!
18.09.2008Vänä Goes Waits!

Näytä lisää »